Granin B-juniorit ovat aloittaneet kautensa vahvasti. Hyvän kesäharjoituskauden jälkeen joukkue taisteli 1-divisioonan karsintasarjassa paikan ristiinkarsintasarjaan, jossa lopulliset 1-divisioonapaikat jaettiin. Joukkue voitti sarjan molemmat pelit ja saavutti seuralle historiallisen paikan valtakunnan toiseksi korkeimpaan B-juniorisarjaan. Tämän sarjan nimi oli vielä muutama vuosi sitten SM-noususarja.
1-divisioonaan tippui useita alkusyksyn SM-sarjaa pelanneita joukkueita, kuten TuTo, JYP ja Saipa. Granin pojat eivät kuitenkaan ole SM-liigasta tuttuja seuralogoja säikähtäneet, vaan jatkaneet laadukasta harjoittelua ja huikeaa joukkueen eteen taisteluaan myös varsinaisessa 1-divisioonassa.
GrIFK B:n saldona on toistaiseksi neljä voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota. Tasaisessa sarjassa joukkue on vain pisteen päässä sarjakärki Kiekko-Vantaasta. Tosin sijoitus on kuudes, kuitenkin SM-sarjaviivan yläpuolella. Eli pitämällä nykyisen sijoituksensa sarjataulukossa GrIFK B pelaa tulevalla kaudella SM-sarjassa!
Makein voitto toistaiseksi on varmasti ollut Lappeenrannan Saipan kaataminen vieraskentällä. Perinteikäs liigaseura jäi lauantaina 29.10. rumasti Granin jalkoihin ottelun päättyessä 4-10.
Kausi on kuitenkin vielä pahasti kesken eikä nousujuhlia ole vielä Kauniaisten torilla valmisteltu. Yhdeksäntoista taistelun jälkeen nähdään onko niihin aihetta.
Toistaiseksi vain 48 granilaista katsojaa on keskimäärin löytänyt tiensä näihin huipputason juniorijääkiekko-otteluihin. Luku on noin sata vähemmän kuin keskinäisen pelin 7 - 3 Granille hävinneellä SapKolla.