Valmennuspäällikön tervehdys
09.10.2006 - 08:26
Lapsiperheen päivittäistä elämää leimaa usein jatkuva kiire ja tiukat aikataulut. Kun ei ole aikaa antaa lapsen kulkea itsenäisesti, häntä kuljetetaan rattaissa ja ostoskärryissä - ja yhä enenevä määrä aikaa auton takapenkillä.
Koti- ja pihaleikeissä liikaa suojeltu ja liian vähän itse liikkunut lapsi, jota on varjeltu, kannettu ja kuljetettu, on todellisuudessa helposti kompastelevainen, tapaturmaherkkä ja arka. Kuinkahan helposti tällainen lapsi myöhemmin innostuu urheilusta?Vaikka urheiluseuran merkitys lapsen liikuttajana, varsinkin innostuksen säilyttäjänä ja luojana on suuri, varsinainen lapsen liikunnallisuuteen kasvatus tapahtuu perheessä. Mikään liikuntajärjestelmä ei nykypäivänä yksin tuota huippu-urheilijoita. Omatoiminen, kavereiden ja perheen kanssa suoritettava liikunta vasta takaa tarpeelliset toistomäärät, niin liikunnalliselle, terveelle elämälle kuin kilpaurheilullekin. Median puolesta huippu-urheilijoita tuottavia uraputkia toivotaan jatkuvasti pystytettävän. Tähän yksin pyrkiviä organisaatioita onkin luotu ja niiden tulokset huonoja. Ongelma on se, etteivät samat lapset jaksa koko järjestelmää läpi, vaan vaihtuvuus on suurta ja koko harrastuksen lopettaminen yleistä. Alun perin mukaan valitut lahjakkuudet eivät enää aikuisiällä ole kilpaurheilussa mukana. Järkevä määrä ohjattua toimintaa ja muuta liikuntaa niin paljon kuin kukin milloinkin ehtii ja jaksaa, takaa varmasti pidemmän eli menestyksekkäämmän urheilu-uran ja sitä kautta koko elämän kestävän liikuntaharrastuksen. Merkityksellisintä kuitenkin näihin tavoitteisiin pyrittäessä on kysymys: Kuinka usein ne lenkkarit ovat myös isän ja äidin jalassa?
|