GREEN TOIMITSIJARYHMÄTVanhemmat on jaettu toimitsijaryhmiin POIKIEN sukunimen mukaan (korjattu 4.9). W1: Grönblom, Jaakkola, Iisakka W2: Koski, Heiskanen, Rytkönen W3: Mönkäre, Kohonen, Grönroos Toimintamallissa on otettu mallia GrIFK-98 toimintamallista, mikä vaikuttaa toimitsijavuorojen hoitoon toimivalta. Syyskuun vanhempainkokouksessa päätettiin, että WHITE-joukkueen toimitsijat pelijojo valitsee vanhemmista jotka ovat tulleet hallille. TOIMITSIJAOHJE - YLEISTÄ ASIAA
Jokaiseen kotiotteluna pelattavaan sarja- tai ystävyysotteluun tarvitaan kolme - mielellään neljä toimitsijaa. Toimitsijat ovat pelaajien vanhempia, jotka nimetään vuorotellen joukkueen johtajien toimesta toimitsijoiksi vuorolistan mukaan. Toimitsijavuorojoista ei saa vapautuksia muut kuin jojo:t ja pääasiallinen huoltaja. Kaikki vanhemmat joutuvat toimitsijoiksi niin tasaisesti kuin mahdollista. Nimetty vanhempi hoitaa lähtökohtaisesti aina oman toimitsijavuoronsa, vaihtaa vuoronsa toisen vanhemman kanssa tai hankkii itselleen sijaisen. On mahdollista, että pelaajan vanhemmalla on toimitsijavuoro vaikka pojalla ei ole pelivuoroa. Joskus kiireen vuoksi ei ole aikaa hankkia sijaista toimistijavuorolle. Tällöin voi pyytää toista vanhempaa hoitamaan toimitsijavuoron sijaistuksen hankinnan. Tämä "velan" voi vastavuoroisesti hoitaa myöhemmin takaisin. Vanhempien kevätkokouksessa päätettiin että hoitamattomasta yhdestä toimitsijavuorosta lankeaa automaattisesti 30 Eur sakko, joka maksetaan joukkueen tilille. TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT - ENNEN PELIÄEnnen peliä toimitsijat saavat kotijoukkueen pelijojolta eli pelijoukkueen johtajalta esitäytetyn pöytäkirjan josta löytyy koti- ja vierasjoukkueen pelaajat numerojärjestyksessä Etunimi, Sukunimi. Mukana pitää olla myös jokaista toimitsijaa kohden kaksi kynää sekä suttupaperia. Toimitsijoiden pitää selvittää tuomareilta tai valmentajilta millä ajan otolla pelataan, mikä on käytetty rangaistusmuoto ja mikä on erän pituus. Esimerkiksi, ystävyysottelussa pelataan minuutin vaihdoilla ja peli pannaan poikki ja tämän jälkeen pelaajien vaihto. Rangaistuksena on 1min tai harvemmin 5min rangaistus ja se istutaan koko pituisena. Peliaika voi olla joko 3X15min tai 2x20min rajoittuen käytettävissä olevaan jääaikaan. Joukkueiden jojot ja valmentajat sopivat käytettävän peliajan ennen pelin alkua. Yleensä ennen peliä tulee joukkueen johtajilta pieniä muutoksia jotka kirjataan erittäin siististi pöytäkirjaan. Virheelliset merkinnät kumitetaan tai yliviivataan siististi viivoittimella. PÖYTÄKIRJA
Virallisissa otteluissa sekä harjoitusotteluissa on tehtävä pöytäkirja. Alkuperäinen pöytäkirja toimitetaan sarjan järjestäjälle ( alue tai liitto ) annettujen ohjeiden mukaisesti (jojon kautta, jojo ottaa kopion hallilla). Pöytäkirjan pelaajaluettelo on vahvistettava ennen ottelua molempien joukkueenjohtajien sekä ottelupöytäkirja ottelun jälkeen erotuomareiden nimi- kirjoituksella. Ottelupöytäkirjassa joukkueen kokoonpanon allekirjoituksellaan vahvistavalla henkilöllä on oltava voimassaoleva SJL:n pelipassi. Vaihtoaitiossa ottelun aikana toimivien toimihenkilöiden nimet on kirjoitettava pöytäkirjaan niille varattuun kohtaan. Ottelupöytäkirjaan on merkittävä: - pelaajat ja maalivahdit
- maalintekijät
- syöttäjät
- rangaistukset (kolmannen pienen rangaistuksen jälkeen poistetaan ottelusta)
- yleisömäärä
- maalivahtien torjunnat
TOIMITSIJOIDEN ROOLIT PELIN AIKANA
- Toimitsija on kirjuri ja kirjaa kaikki pelitapahtumat pelipöytäkirjaan (tai kaksinkertaisen kirjanpidon kautta pelipöytäkirjaan).
- Toimitsija on kuuluttaja ja kellotaulun hoitaja ja varmistaa että kaikki pelitapahtumat menevät kirjurille. Hän voi hoitaa myös CD-soitinta.
- Toimitsija hoitaa kotijoukkueen jäähyaitiota ja laskee maalia kohtu tulleet laukaukset ja torjunnat
- Toimitsija hoitaa vierasjoukkueen jäähyaitiota ja laskee maalia kohtu tulleet laukaukset ja torjunnat
Kaikkien toimitsijoiden tulee tutustua pöytäkirjan täyttöohjeeseen ajoissa ennen peliä. Ohjeessa on tarkasti kuvattu merkinnät ennen peliä, pelin aikana ja pelin jälkeen. Peli pöytäkirjassa käytetään tilan puutteen takia rangaistusnumerointia. Ottakaa rauhallisesti - pelitapahtumia on ottelua kohden yleensä kohtuu vähän ja yhden tehtävän hoitaminen kerralla on selkeää. Huomatkaa - SJL sääntöjen mukaan on kaksi minuuttia ennen pelin loppumista kuulutettava peliajan loppuminen. VASTUULLINEN KELLONKÄYTTÄJÄN TEHTÄVÄ SARJAPELISSÄSuora lainaus sännöistä: Vaihto tapahtuu 60 sekunnin tehokkaan peliajan jälkeen ensimmäisestä luonnollisesta katkosta tai kun kiekko / pelitapahtuma siirtyy keskialueelle. Jos pelikatkoa tai edellä mainittua pelitapahtuman siirtymistä keskialueelle ei tule ennen 90 sekunnin umpeutumista, toimitsijat keskeyttävät pelin äänimerkillä. Alla oleva ei ole enää toimitsijan vastuulla mutta on hyvä tietää: Mikäli kiekko syötetään tai laukaistaan keskialueelle siniviivan yli 60 sekunnin täyttymisen jälkeen ja seuraa pelikatko, suoritetaan seuraava aloitus kiekon laukaisseen/syöttäneen joukkueen puolustusalueen aloituspisteestä. Mikäli kiekko siirtyy keskialueelle kuljettamalla, suoritetaan seuraava aloitus puolueettoman alueen aloituspisteestä. PELIN JÄLKEENPelin jälkeen toimitsijat tekevät yhteenvedon pöytäkirjaohjeen mukaan- tuomarit hyväksyvät (tai palauttavat korjattavaksi ) pöytäkirjan ja antavat täytetyn pöytäkirjan joukkueen johtajalle. Pöytäkirjasta otetaan usein vastapuolen joukkueelle kopio (jojo). Pöytäkirjaa ei saa hukata - esim. vakuutusyhtiöt saattavat tarkistaa pöytäkirjasta että pelaaja on ollut vahingon aikaan todella ottelussa. Tämä voi tapahtua useita kuukausia ottelun jälkeen, jolloin tietojen on löydyttävä. MUUTA - TEKNIIKKA KUNTOON
Toimitsijat tarvitsevat nk. toimitsija-avaimen. Avaimenperänä on suuri K-kirjain. Avaintta saa pitää vain joko palautettuna tai toimitsija-aitiossa ja sitä ei saa hukata (on tapahtunut). Avainta säilytetään koppijako ilmoitustaulun alla (kuva). Samalla voi käydä toteamassa että vierasjoukkueelle on pyydetty etukäteen hallimestarilta oma koppi. Tässä tapauksessa kotipelinä on ollut GR-00 ja KIVA (Kiekko Vantaa joka muuten hävisi tämän pelin). Avaimella avataan toimitsija-aitiopöydän lukot ja valmistellaan toimitsijapöytä peliä varten valmiiksi. - Äänen toisto / CD / mikin toiminta kokeillaan
- Kellotaulun käyttö kokeillaan
- Jos taukomusiikkia ei ole kannattaa kysyä huoltajan pakin pohjalta CD-levyä
- Katsotaan kynät ja suttapaperit valmiiksi. Alla on käytetty kaksinkertaista kirjanpitoa, pelitapahtumat kirjataan ensin oikean puoleiseen lokikirjaan ja sieltä merkinnät siirretään rauhassa viralliseen ottelupöytäkirjaan. Tapahtumia ovat mm. maalit, jäähyt ja aikalisät jne.
- Toimitsija-aition takaseinässä on aikakytkin josta saa toimitsijoiden lämmittimen (lämpölampun) päälle. Tämä helpottaa paljain sormin kirjoittamista kylmässä hallissa.
Kellon käyttöpaneelin virtakatkaisin on valkoinen valokatkaisimen näköinen kytkin (kahden kahvikupin välissä). Kellon käyttötauluun vinkkejä - Score +/- lisäävät maaleja
- Start / Stop edistävät kelloa tai pysäyttävät sen
- Start vasemmalla puolella on summeri. Eli Start ... 60s ... Stop ja Summeri !
- Jäähyt ovat hankalia. Käytännössä jäähyoven hoitaja katsoo että rangaistukset tulevat sekunnilleen istuttua.
|